Joskus jouluna saa myös vähän itkeä.
Joulu oli joskus ehdoton lempijuhlani. Huolimatta siitä, että jollain meni aina hermot ja koko show ajoi sinut loppuun jo kuukautta aikaisemmin niinkuin nääntyneen poroparan matkallaan lahdille. Joulurauhan julistamisen jälkeen hätätilat kuitenkin laukesivat - ehdoton, kylläkin väliaikainen rauhantila julistettiin perheen keskelle ja ainoa toimi oli sipsutella salaa suklaakupeille ja tehdä juuri niinkuin äiti käskee.
Sitten tulivat lapset. Ja maailma ympärilläni käänsi sivua sillä aikaa kun katsoin muualle. Yhtäkkiä joulu alkoi ahdistaa. Joulusta tuli juhla, jolloin itkettää. Pitelemättömästi, perustelemattomasti ja lohduttomasti.
Nyt facebook täyttyy iloisesta joulunodotuksesta, lapsien hassuja lausahduksia toistellaan, jokainen alkaa kuopia kotipesäänsä lämpimäksi perheen asettua jouluksi. Ne joilla ei ole omaa perhettä rupeavat taas miettimään pakokeinoja tai valmistautumaan ottamaan paikkansa vieraasta pöydästä. Ja pitelemään kiinni siitä kaipuusta, jonka ovat kätkeneet sielunsa piiloon taas yhdeksi vuodeksi, ettei se nouse hätääntyneisiin silmiin väärällä hetkellä.
En oikein osaa sanoa, miksi tunnen olevani niin yksin jouluna. Minulla on vanhempani, olen tervetullut veljeni kotiin – lahjoja vaihdetaan, lapset nauravat ja minulle melkein pyhä, joulukinkku, koristaa pöytää. Minun pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on. Olen kiitollinen siitä mitä on, sillä olen onnekas. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että parin päivän päästä palaan kotiin, yksin. Eikä sitä, että moni ei koskaan edes lähde sieltä.
Joulun aikaan näet joka kulmassa iloisia mainoskuvia, joissa kauniit ihmiset hymyilevät rakkautta ja pyjamia ympärillään. Ja joulu onkin rakkauden juhla. Mutta siitä rakkaudesta on tullut jotenkin yksityistä, ei välttämättä meidän kaikkien yhteistä. Olen viime vuosina alkanut tunnistaa yksinäisyyden ääniä ympäriltäni – ymmärtämään kaukaisesti sitä, miltä tuntuu kun maailmassasi ei ole ketään. Kun joulu ei tapahdu. Kun heräät hiljaisuuteen – joka aamu. Ja kuinka kuvien ilo sattuu.
Muistetaan se, kun hiljennytään joulun rauhaan. Jos naapurissa on liiankin hiljaista, käy tervehtimässä. Niinkuin räppimummo Eila sanoo: ”Jos ei sulla omaa mummoa ois, sulle mummo naapurista löytyä vois.”
Rakkaudella, Irma
Anna lahjaksi aikaa vanhukselle tai muulle yksinäiselle!
Mielettömän hienon kuvan otti siis niin lahjakas Sameli Kujala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti