Kärpässeksiä

a.k.a. ”we women are full of shit”

Toipuminen on työlästä hommaa. Samalla hyvin hidasta ja sitten taas yhtäkkiä nopeaa – yksi aamu kävelenkin linkuttamatta keittiöön ja illalla olen taas elefanttijalka, hidas mutten yhtä hienostunut.

 

Parantumisen lomassa alan pikkuhiljaa herättelemään itsessäni ajatuksia erinäisistä satulaan hyppäämisistä. Rommikielto kumottiin jo jokun aika sitten ja odotan innolla veteen pääsemistä. Mutta yllättäen seksikielto onkin perin hyödyllinen selitys – ympärilläni suriseva seksisirkus kun pakostakin alkaa vieroksua nunnanliepeitäni.

 

Kun tilannehan on nyt sitten tämä. Minua ei taida kiinnostaa koko seksi. Kiimaiset teinilaumat ympärilläni saa minut voimaan hieman pahoin, surffijumalienkin jallittaminen tuntuu ylenpalttisen työläältä. Olenkohan löytämässä seksittömän zenini – rauhallisen sataman, jossa porskuttaa ilman kiusaannuttavaa lemmennälkää.

 

Tänä talvena lähdin reissuun mitä otollisimmissa olosuhteissa. Yksikään mies ei jäänyt kaipailemaan kotiin ja sydänparkani oli vihdoin paikattu Uzkebistanin ihmeen jälkeen. Olin niin sanotusti vapaalla jalalla, kissana hiirien valtakunnassa.

 

Eikä totuuden nimessä hiiristä ole pulaa. Ne pullistelevat huolettomasti ruskettuneita vatsalihaksiaan melkein joka kulmassa, eikä niille tarvitsisi oikeastaan kuin vähän puhallella pilliä niin ne tanssisivat suoraan sänkyyni.

 

Mikä sitten oikein mättää? Huomaan etsiväni erilaisia selityksiä tilanteeseen. Selvitän teoriaa Julianille, viehättävälle coloradolaiselle, maatessamme yksi ilta lämpimässä ystäväkasassa pimeän turvassa. Olemme Annien kanssa yksimielisiä siitä, että useimmat miehet nyt ovat vaan sen verran tylsiä, että keskustelu niiden kanssa ennen ja jälkeen seksin on vaan kertakaikkisesti liian työlästä. Julian kuuntelee hetken marisemistamme ja toteaa sitten yksikantaan: ”You women are so full of shit.”

 

Ja oikeassahan Julian on. Syy miksen köyri yön pimeydessä upeita israelilaisia ei suinkaan ole se, ettei kyseiset herrat ole valmiita lempeen ilmankin väittelyä Maynard Keynesin talousteoriasta. Vaan se, että odottelen laiskanpulleana kaverien onnistuvan ensinnäkin herättämään mielenkiintoni välittömästi ensimmäisen viiden minuutin aikana ja sitten pitämään sitä yllä siihen asti kun päätän jaksanko jallittaa hänet vällyjeni väliin vai en. Kun tämä nerokkaasti rakennettu valintaprosessi ei ihan aina natsaakaan vajoan turhautuneeseen itsesääliin, puutteen tilaan, jossa jopa näppäimistölläni irstaileva kärpäsparikin on onnekkaampi kuin minä. Kun tosiasia nyt sitten kuitenkin on se, että minun pitäisi olla tekemässä juuri tuota – köyrimässä estottomasti jonkun tietokoneen päällä, sen enempiä miettimättä. Tai sitten olla siivosti kitisemättä aiheesta.

 

Ehkäpä tämä itsellenikin aivan liian näppärä (ja rohkenen väittää, etten ole yksin tässä paatissa...vai?) pariutumisrituaali johtaa toiseen asiaan, joka Julianin mukaan yhdistää naisia ja kärpäsiä. ”Women are always landing on shit as well and are more or less confused about it every time.” Kun usein on vain yksinkertaisinta kapsahtaa niihin paskapäisimpiin tapauksiin - ainakin tietää joka kerta mitä on tilauksessa...

 

Tämä teksti on muuten kirjoitettu erikoisolosuhteissa Ometepen mystisellä saarella, josta on ollut sähköt poikki jo jonkin aikaa. Haluankin antaa erikoiskiitoksen urhealle Julianille, joka on ajeluttanut minua jeepissään koko päivän, jotta tietokoneeni saisi virtaa ja Irman lukijat ajanpuhdetta. Kiitollisuutta saa sitten vaikka osoittaa kun herra tulee ensimmäiselle Helsingin visiitilleen...vai mitä tytöt? ;)

 

ps. lisää kuvia huomenna...saariwebbi on turkasen hidas, ihan niinkuin elämäkin täällä!