Jääkiekko ja miesten pelit
Maalivahti Noora Rädyn uran lopettamisilmoitus pysäytti minut tavalla, jota ei ole pitkään aikaan käynyt. Toki se mielikuvituksen tuote nimeltään rakenteellinen epätasa-arvo jomottaa yhäkin naisenjäseniäni kuin haamukipu, mutta harvoin sukupuolen rajoitukset lyövät kasvoille näin yksiselitteisesti. Noora Räty joutuu lopettamaan uransa vain ja ainoastaan koska on nainen.
Nythän on niin, että Rädyn tilanteesta ei voi eikä liene tarpeellista syyttää ketään. Joten ne puhisijat tekstin toisessa varressa saisivat nyt vetää syvään henkeä. Minulla ei ole tarkoitus syyllistää mieskuntaa (ja luonnollisesti vain ja ainoastaan yksilöllisesti JUURI SINUA) tästä surullisesta tapauksesta. JA myönnän täysin ehdoitta, etten tiedä mitään naisten jääkiekosta. Ja kuulin itse asiassa ensimmäistä kertaa tänään Noora Rädystä. Niin, että ihan rauhassa.
Tarkoitukseni on esittää vilpitön osanottoni unelman kuolemasta.
On hyvin ymmärrettävää, että ihminen, joka on ottanut ensimmäisen kerran osaa olympialaisiin 16 -vuotiaana, unelmoi suuresti. Ja vielä ymmärrettävämpää jos on hieman turhautunut kun kutsutaan maailman parhaaksi naismaalivahdiksi ja huomaa sitten kustantavansa itse kokopäivätyöllä viimeisen olympiakuntonsa. Enkä edes pysty kuvittelemaan sitä surun määrää, kun unelmasta on pakko päästää irti, koska on päässyt niin pitkälle kuin ikinä voi – vähän päälle parikymppisenä.
Googlailin otsikoita Rädyn eläkkeellesiirtymisestä. Viimeinen olympiamatsi on ollut katkera pettymys. Räty on ollut kuulemma erityisen tunteellinen ja itkuinen. Tappio on ollut liikaa – ura on ohi. Kaiken lisäksi Rädyn kerrotaan ”hinkuvan” miesten peleihin. Toisaalla laskeskellaan Rädyn strategiaa ja viitataan hänen viestintäkoulutukseen. Luen Rädyn Twitterissa jakaman tiedotteen. Minusta nainen kuulostaa vain äärettömän väsyneeltä. Ja surulliselta. Ja pettyneeltä. Juuri siltä kuin kuulostaa ihminen, joka on kiivennyt äkkijyrkkää seinää taivaaseen ja ymmärtää yhtäkkiä, ettei seinänlakea tulekaan, tässä muurissa ei ole porttia.
En ole leipomassa Rädystä vapaustaistelijaa. Mutta tietynlainen symboli hän kuitenkin on. Kappas, kun olen yrittänyt koko elämäni hakea täydellistä tapaa selittää miehelle, miltä tuntuu kun isoimmat ovet pysyvät aina kiinni sukupuolesi takia. Ja luulen löytäneeni sen tänään.
Kuvittele olevasi maailman paras jääkiekkomaalivahti. Joudut lopettamaan urasi 24-vuotiaana, koska sinulla ei ole varaa kustantaa itse koko lystiä, eikä koko maapallolla löydy tasoistasi ammattilaissarjaa, johon voisit liittyä. Kun niihin kaikkiin tarvitaan toiset genitaalit. Pysähdy hetkeksi tähän tunteeseen ja kieri siinä vähän. Panokset ovat pienemmät tai ainakin erilaiset useimmilla, mutta fiilis on varmasti samaa sukua. Pohjaton ja reunaton epäreiluus. Johon täytyy vain taipua. Perkele.
Iltaan mennessä Twitter on taas laulanut kuin perverssi pikkulintu. Noora Räty on omien sanojensa mukaan (hs.fi/urheilu) jo tuomittu epäonnistumaan miesten peleissä. Jotenkin en ihmettele. Sellainen Suomi joskus on. Naisen ei sovi hyppiä silmille. Naisten joukkueen päävalmentaja Mika Pieniniemikin kuulostaa hieman varovaiselta, vaikka kehuukin Rätyä kovasti. "Pitää olla erilaista uskallusta, jos pelaa miesten peleissä."
Niinpä tosiaan. Esimerkiksi uskallusta todeta koko maailmalle olevansa paras. Koska se on totta.
Toivon sydämeni pohjasta Noora Rädyn tulevaisuuteen hienoja asioita ja lupaan käydä hurrailemassa matseissa, jos ura vielä jatkuu. Ihan vain Nooran takia. Ja kiitän suoraselkäisestä, rohkeasta ja rehellisestä liikkeestä. Uskon, että se omalta osaltaan avasi useampia silmiä kuin tuhat kiukkuista kolumnia. Ja lainaan vielä yhtä erittäin useista Rädyn Twitter-kannattajista:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti