Onko pienempi elämä parempi elämä?
Minulla ja Turulla on ollut aina hieman erilainen suhde kuin keskivertohelsinkiläisellä yleensä. Emme vihaa, jos emme nyt rakastakaan, kumpikaan ei käy kummankaakaan torilla hyppimässä keväisin, notta uppoaisimme nopeammin. Tapaamme usein, nopeasti ja huolimattoman lämpimästi.
Vietin viime viikonlopun ystäväni luona Turun keskustassa, viehättävässä puutalossa, jossa huoneet olivat korkeat, takkojen kyljet kiiltävät ja vuokra oli reilusti alle tonnin. Ystäväni vaati painokkaasti minua kirjoittamaan Turusta ja huomasin tuntevani myös lievän pelon lisäksi aivan vilpitöntä halukkuutta luvatessani tehdä sen. Turussa on aina ollut – sitä jotain.
Nuorena tyttönä (rakastan jostain syystä tuota sanontaa – mahtava olla jo niin iäkäs, että sitä voi käyttää uskottavasti) hummasin pitkin poikin Turun toreja. Tanssin kaupungin komeimman naisen ja sattumoisin hyvän ystäväni kanssa humppaa niin Whiskeybaarissa kuin kesäpaviljongeissakin. Siemailimme minttuviinalla terästettyä kuohuviiniä auringossa joen rannalla, muistossani kaikki olivat pukeutuneet valkeaan ja ilmassa leijaili saippuakuplia. Kaukaa kumosi aina iloinen musiikki. Joen rannalla podimme samaisen ystäväni kanssa myös ensimmäistä vauvakuumettamme ostamalla Vauva-lehden. Olimme 25-vuotiaita. Minulla meni kuume ohi jo kolmannella sivulla, vieressäni virisi taas ensimmäiset askeleet kummilapseni syntymään.Ja aurinko se kerta kaikkiaan vain paistoi.
Nyt Turun kohtaa eri tavalla. Uusi kirjasto pistää joka kerta jotenkin henkisesti polvilleen ja kateudesta vihreäksi. Se on hauska ja siellä tuoksuu ilmassa se ujo ja palava intohimo, mistä kirjanrakastajat on tehty. Käyskentelemme (toinen hieno sana!) joen rantaa tuomiokirkon ja vanhojen puutalojen keskellä ja otamme kuvia ikivanhalla kännykkäkameralla. Turussa voi asua talossa, jonka lasinen kuisti katsoo suoraan joelle. Ja jonka pihalle voi unohtaa huovan aamupäivän auringolta vaikka koko viikoksi. Ja käsittämätöntä kyllä, paikassa ei tuoksu raha, vaan pihalla on halpoja autoja ja kaikkea tavallista. Samoilla kulmilla kuljemme Turun Piispankadulta Kasarmikadulle, jossa soi vanhojen puuhuviloiden humina ja hyvän elämän hiljainen kehräys. Kaikki on sievää, mutta kovasti myös arvokasta, niin kuin vanhalle kaupungille sopii.
Mietin sitä, että onko pienessä kaupungissa myös elämä pienempää? Kun lempiravintolaan on aina vain parin korttelin matka ja kaupungilla törmää varmasti useammin tuttuihin kuin Helsingissä. Kesäisin on koko keskusta hallussa parilla pyöränpolkaisulla ja yliopistolla on ihan oikea kampus. Siis sellainen missä voi HAISTAA sen epämääräisen tunteen kaiken mahdollisuudesta. Ja sitten löytää kaikkia kivoja pieniä juttuja, joihin ehkä jopa astuu sisäänkin, kun ne pakostakin kolmannen kerran ohittaa.
Olennaisinta pienemmässä elämässä taitaa kuitenkin olla ne suuremmat mahdollisuudet. Asua puutalossa joen rannalla? Kaupungin keskustassa?
Ajatella, että se voisi olla mahdollista. Tosiaan.
TESTAA KUINKA TURKULAINEN OLET!
ps. turusta kannattaa ainakin lähteä pois, koska Helsingin tien varrelta löytyy ihan käsittämättömän hauska paikka nimeltä Design Hill. Siellä voi shopata halvalla Suomi-designia ja käydä älyttömän hyvässä kahvilassa, jossa noutoteekin tarjoillaan suklaaseen dipatun mansikan ja pienten karkkirakeiden kera. Kertakaikkisen henkeäsalpaavaa.
pps. koska Turku on Suomen trendipääkaupunki niin otin siellä myös itsestäni selfien. Bloggaajat kuulemma tekevät niin...
ppps. Irma on on the road - ensi viikolla mennään taas Köpikseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti