Aloitin kirjoittamaan Irmaa palattuani Nicaraguasta kaksi vuotta sitten. Sydän hajalla, aivan pihalla elämästä ja suunnitelmat säpäleinä vietin kevään harmaat päivät yrittämällä sukeltaa takaisin pinnalle. Kirjoittaminen teki hyvää, tein sitä oikeastaan ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen. En olisi ikinä uskonut, että osaisin vielä – puhumattakaan siitä, että ketään kiinnostaisi lukea blogiani. Puoli vuotta kirjoitettuani löysin blogistani tilastot. Kävi ilmi, että olin seurannut väärää lukua, joka oli jossain 80 käyntikerran paikkeilla koko ajalta. Oikea luku oli toistatuhatta. Tuijotin tuota käsittämätöntä määrää uskomatta silmiäni. ”Hei, enhän mä tunne edes noin paljon ihmisiä!” Herrainen aika.
Tällä viikolla Irma muuttaa Me
Naisten uudistetulle nettisivulle. Olen ihan käsittämättömän
innoissani ja samalla vähän pelottaa – entäpä jos kukaan ei
luekaan sitä, entäpä jos aiheeni loppuvat kesken? Apua!
Mutta nyt viime metreillä ei enää
huoleta. Irmaa on kirjoitettu aina isolla rakkaudella ja sehän on
muuten sellainen luonnonvara joka ei lopu. Ainakaan minulta. Ainakaan
teiltä. Eikä ikinä meiltä.
Pysykää mukana, ystävät –
huomenna se alkaa –
JÄNNÄÄ!!! (Tai itse asiassa klo 23.59 jo tänään - kääk, kuvat ei näytä vielä toimivan - kääk!)
Täältä Irma löytyy jatkossa:
Irma on nyt myös Facebookissa – pysy
mukana nopeissakin liikkeissä:
PS. Olenkohan koskaan kertonut mistä
nimi Irma tulee? No, kuuleman mukaan (olin itsekin unohtanut)
istuimme iltaa Hermannin Herkun (kolme Hermannin komeinta naista,
jotka kulkivat pitkään yhteisnimellä) kanssa ja minä itkin sitä,
etten voinut olla herkku, kun en asunut siellä. Sutiska pelasti
tilanteen: ”No mutta, sähän oot Vallilan Irma!”. Ja loppu on
legendaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti