Onko Kokoomusnuorten uusi puheenjohtaja hyvä, paha vai vain mainiota viihdettä?
Kokoomusnuorten uusi puheenjohtaja Susanna Koski kiehtoo minua. Sana ”kiehtoo” lienee aliarvio. Olen seurannut hänen viime viikkojen Suomen valloitustaan samalla kauhistuneella riemulla kuin aikoinani seurailin Saana ex-Parviaisen erityislaatuista uraa.
Otin Susannan vastaan ensin innosta kiljuen; koko homma vaikutti vain ihan liian hyvältä ollakseen totta. Kokoomosnuoret heittivät kehään täydellisen syntipukin; nuoren, tyylikkään naisen, jonka tukka ei liiku ja promokuvat olivat viimeisen päälle valaistuja. Punavihreät maailmanparantajat teroittivat kynsiään ovenkarmeihin ja Käpylän perukoilta kuului sellainen mouruna, etten uskonut Susannan jaksavan viikkoakaan. Susanna Kosken ja kokoomusnuorten ohjelman ulostulo oli sodanjulistus, korrektin citykokoomuslaisen naamion takaa paljastui sudenhampaat ja kenttä oli avoin. Ja kun kävi vielä ilmi, että mimmi ei ilmeisesti edes tiennyt mistä puhui, vaan takelteli pelonsekaisessa paniikissa MTV3:n toimittajalle, oli soppa vielä herkullisempi ja poreili lihaisia kokkarinpaloja. Ensi luokan viihdettä.
Päätin kuitenkin sivuuttaa Koski-ilmiön ohimenevänä temppuna ja niputtaa hänet siihen samaan absurdiin poliittisten ulostulojen friikkisirkukseen, johon olemme jo onneksi rupeamassa tottumaan, emmekä siksi ota niitä enää niin vakavasti. Tai no jotkut meistä. Mutta katsellessani häkeltynyttä ja jähmeäkasvoista Koskea ensimmäistä kertaa livenä Sarasvuon show:ssa, olen ihan uudella tavalla hämmentynyt. Jokin ei nyt ollut kohdallaan tässä kuvassa. Eikä se ollut ainoastaan Sarasvuon surullinen comeback, jonka väsynyt sovinismi ei nyt kyllä jaksa kiinnostaa ketään. Kosken esiintyminen jäi vaivaamaan minua. Nainen vaikutti melkein siltä, kuin olisi rauhoittavissa tai purskahtaisi itkemään milloin vain. Onko tosiaan mahdollista olla noin ulalla tuossa asemassa – takana kovatasoiset opinnot ja onnistunut mustan hevosen juoksu huolellisesti pedatun puheenjohtajaehdokkaan Matias Marttisen ohi? Vai olisiko käyttäytyminen itse asiassa harkittua?
Tarkastellaan hetki tilannetta. Susanna Koski onnistuu vasten kaikkia odotuksia nostamaan itsensä puheenjohtajaksi ja löytää itsensä esittämässä nuorisoliiton ilman hänen panostaan valmistellun ohjelman. Hänellä on ollut joitain vaihtoehtoja miten tilanteeseen reagoida:
Esiintyä juuri sellaisen kylmänä natsijohtajana, joka voisi esittää kyseenalaisen ohjelman ja syödä sen jälkeen hyvällä ruokahalulla tehotuotetun pekoniaamiaisensa.
Järjestönsä uutena puheenjohtajana ensimmäisenä työnään kieltää sen poliittisen ohjelman. Ei perin näppärä veto, vai mitä?
Antaa ymmärtää, että ei ole ihan tilanteen tasalla, joka johtaa seuraaviin päättelyihin: a) Susanna kantaa vastentahtoisesti mutta urheasti vastuun järjestönsä naurettavan kärkkäästä ohjelmasta. b) Susanna on viaton tyttö-rukka, joka on huijattu median kaatosäkiksi taustalla hääräävien pahojen pikkupoikien toimesta. c) Susanna kärsii pahasta esiintymiskammosta, eikä hänestä oikein saa kakistettua ulos mitään. Ei vaikka kuinka ilkeät toimittajat tai kaiken maailman Sarasvuot yrittäisivät.
Ja kaikkien vaihtoehtojen a - c takana on sama johtopäätelmä – tämä kaikki ei vain voi olla Susannan syytä. Mikä myös saattaa olla se asia, minkä äänestäjä muistaa ensi kevään eurovaaleissa. Tai sitten ei. Yhtä hyvin Koski voi jäädä mieleen kylmäkasvoisena ja kapeakatseisena Lapuan liikkeen uuden aallon airuena. Varmaa on kuitenkin se, että hänet muistetaan ja vaalimenestys lienee kiinni siitä, kumpi mielikuva enemmistöä enemmän miellyttää. Susanna Koski pelaa enemmän tai vähemmän taitavasti ison luokan uhkapeliä. Kuten hän itse tweetissään toteaa:
”
Vaikka kollegat kannustavat minua asettumaan järjestöni ohjelmaa vastaan. Minä en sitä tee. Tulevat vuodet puhukoon puolestaan #maltt
”
Huh huh. Osa minusta odottaa innolla ja osa vilpittömällä kauhulla mitä tuleman pitää.
ps. Musiikkivalintana ikiklassikko Ari Klem ja "Pieni ystäväin". En aio perustella, koska minun ei tarvitse. Luojan kiitos en ole poliitikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti