Aamiaista ja ALKU a.k.a. Irma käynnistelee pölyisiä aivoja

Stadika. Kesä 2014. Eka uusi Irma ja maanantai-iltapäivä. Mietin sitä miksi vanhemmat naiset haluavat tietyn iän jälkeen pukeutua eläinkuosiin. Suurien kissojen nahkoihin. Ja, että tuleeko nimitys ”puuma” siitä. Sitten muistelen omia uusia kesäkenkiäni, joissa on vähän villimmän kotikissan väritys. Milloinkohan raidat muuttuvat suuremmiksi? Kun kroppa vai persoona tarvitsee lisää tilaa?

Syön myöhäiseksi lounaaksi juustonaksupussin ja terveysjuoman. Toinen on hyvää, toinen vähän pahempaa. Katselen teinien kalisevia hampaita ja urpoilua ja onnittelen itseäni vielä kerran valinnastani kouluttautua aikuisopettajaksi. Kipitän muina mummoina vesijuoksulle ja liu'un hitaaseen liikkeeseen. Vesijuoksu on tylsää yksin, jos ei satu osaamaan pitää seuraa itselleen. Minä osaan. Katselen altaan reunalla kulkevia ihmisiä ja mietin halun evoluutiota. Eli sitä, että minua hotsittaa nykyään vanhemmat miehet. Ihan kuin kellosssa olisi napsahtanut viisari yhden ajan eteenpäin, tuosta vaan – naps. Pohdin sitä, mahtaako nelikymppisillä miehillä alkaa jo rinnat roikkua ja kulkeeko siinä rajani. Ja sitä, kuinka henkilökohtainen propagandani: ”lähestulkoon kolmekymmentäseitsemänvuotiaalla naisella pitääkin olla vatsaa” ei aina mene itselleni läpi. JA sitä milloin olisin vihdoin nahkoissani tyytyväinen JA sitä kuinka paljon tyytyväisempi olen nyt kuin ennen. Puolimatka.

Taivaalla on Helsingin kesä eli kohta sataa. Hetken verran muistan kaikkea minkä olen unohtanut ja mielessä välähtää jääkaapin ovessa roikkuva muistilappu, joka näyttää lähinnä alakoululaisen kauppalistalta. Pistän kuvan pois, koska pää on lomalla. Sinänsä tuntuisi aika luonnolliselta jatkumolta, jos minut passitettaisiin linnaan palauttamattomien kirjastokirjojen takia. Kuuntelen huolimattomalla korvalla pääni läpi juoksevaa löysäpolvista ajatuspuroa ja ihmettelen, mahdanko enää osaa kirjoittaa mitään jäsennellysti, kirkkaasti. Nyt kun niin Irma kuin sanakin on hämmentävän vapaa. Oksennettuani paperille viime aikojen poliittisen kärttyisyyteni (matkalla Irmaan heti kun rauhoitun...), on takissa ihanaa tyhjää. Harvojen taskujen pohjalla arvon aiheita. Kuin pyörittelisin pikkukiviä.

Tunnustelen päiviä, viikkojakin, eikä aivot kertakaikkiaan tarkennu, olo on vain pullavan pehmeä. Päätän siis antautua suosiolla ja lähteä aamiaiselle, koska sillä alkaa kaikki hyvä. Miksei siis Irmankin uusi aika. Arla on lähettänyt minulle aamiaiskutsun, käytettäväksi jonkun erityisen mielenkiintoisen henkilön kanssa. Minä otan seurakseni Helsingin kesäreissullaan olevan Volter-pojan. Vietämme arkiaamiaista upouudessa ja kauan kaivatussa Suvanto-kahvilassa, jonka juttu on pitkään haudutettu puuro. Keskustelemme lähinnä siitä, että kannattaisiko keitetty muna syödä sillä leikkimisen sijaan. Ei muuten kannata. Olen oikein tyytyväinen tähän maailmanluokan totuuteen ja jatkamme maha täynnä Lintsille. Hyvä näin.

Arlan aamiaskutsu on kesän sympaattisimpia haasteita. Löydät sen täältä. #aamiaiskutsu