Ihan kohta se tulee - kesä!!!

Muistutus siitä miksi me kaikki asummekaan Suomessa.

Suomi on ehkä maailmankaikkeuden optimistisin maa. Vai miten muuten selität sen, että aivan sinä ensimmäisenä kevätpäivänä, kun lumet ovat sulaneet ja aurinko rapsuttelee hyisiä terasseja, pakkautuvat ne täyteen hytiseviä mutta kehrääviä suomalaisia, jotka sinnikkäästi nauttivat auringosta. Tai että näet Hämeentiellä sen paikallisen ammattikaverin nojaavan ilman paitaa seinään - kasvoillaan tyytyväisen kissan hymy. Ja kaikki tämä siksi, että me näemme lämmön varjossa vilahduksen kesää - lyhyttä hetkeä onnen keskiössä, jota Eino-setä on kuvaillut ehkä kaikkein kauneimmin. "Tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen." 

Jotta jaksaisimme odottaa vielä pienen hetken - tässä (vielä yhden kerran!) Sameli Kujalan ikkuna kesään. Muistatteko?

 

  Koska kesällä tulee aina myös rakkaus...;)

Se hienon hieno valo

Samelin vielä upeampia kuvia suomalaisesta metsästä ja vähän muualtakin. Olkaa hyvä!

Metsä on minulle pyhä paikka. Kun olin pikkutyttö, meillä Itä-Helsingistä löytyi sitä vielä rutkasti ja kesät vietin saariston karussa sammalenvihreässä, jäkälöiden peittämillä kallioilla, tuulen veistämien mäntyjen hiljaisuudessa. Olin outo lapsi, joka leikki tuntikausia yksin; kivet ja kannot olivat portteja seikkailuun, puiden kaaret teitä toiseen maailmaan. Samanlaista maagista rauhaa löydän Helsingin kasvitieteellisestä puutarhasta - siellä käydessäni kuvittelen aina, kuinka verkkaiset juhlat alkavat ovien sulkeutuessa. Samelin kuvat muistuttavat minua siitä lapsuuden taikamaasta, joka ei aina välttämättä ollut aurinkoinen vaan sen syvissä väreissä saattoi vaania myös vaara - tai ainakin suuren suuret voimat.