kuv

kuv

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Gossip Girl of San Juan

Surffikylän salaisuuksia ja suhdekiemuroita

Olenko jo ehtinyt mainita että rakastan tätä paikkaa?

 

Jotkut voisivat kutsua San Juania Nicaraguan turistirysäksi mikä pitäneekin paikkansa. Mutta maassa, jossa turismi ei ole todellakaan vielä kehittynyt kovin pitkälle tämä tarkoittaa paria ravintolaa rannalla ja mahdollisesti sitä, että taksikuski osaa kaksi sanaa englantia.

 

San Juan osuu Väli-Amerikkaa ylös tai alas matkaavien turistien tasaiseksi tallaamalle muurahaispolulle, joten vaihtuvuus on huima. Huono puoli tässä liikkeessä ovat möykkäävät ja ihan liian kiinteät teinilaumat, mutta tervetullut plussa koko hommassa ovat ne ajoittaiset pronssijumalat, matkustavat surffarit, jotka saapuvat aallolle ja ovat aina valmiita pieneen lemmenseikkailuun. Mainiota on myös se, että ne aina lähtevät eteenpäin, joten pidemmiltä selkkauksiltaan vältytään kätevästi. San Juanissa toki on se pieni koukku, että paikka nyt on vaan ihan hirvittävän kiva. Ja KAIKKI näyttävät palaavan tänne ennemmin tai myöhemmin.

 

Kuten Niklas, jota ruotsalainen hoitsuystäväni hoiteli jokin aika sitten ja saattoi matkaan hilpein jäähyväisin. Niklaksen piti olla niinsanotusta long gone, joten Inga aloitti mainion pikku jutun naapurin paikallisen surffipojan kanssa, josta piti tulla hieman pysyvämpi ratkaisu, local boyfriend parhaimmillaan. Miksei, mainiota perusseksiä latinotwistillä, nam. No – nyt olemmekin sitten siinä tilanteessa, missä yritämme ratkaista pulman, mitä tehdä kun Niklas on ilmoittanut tulevansa takaisin kaupunkiin parin viikon päästä. Kuinka syödä niin skandinaavi kermakakku kuin nauttia paikallisesta tulisesta tacosta?

 

Arki San Juanissa liikkuu aika pitkälle näiden perustavanlaatuisten kysymysten äärellä. Kuka näki sen komean tulitanssijapojan, missä ja kenen kanssa? Ja mikä on ero kansallisuuksien välillä lemmen taidossa? Päivät ovat ihanan pitkiä ja järkyttävän hitaita, joten aikaa tähän riittää ja on aivan liian kuuma lähteä mihinkään syvällisempään pohdintaan. San Juan on juuri sen kokoinen, että kaikki tietävät kaikesta kaiken ja kaikki haluavat tietää kaikesta kaiken. On kuin eläisin hemmetin mukavaan ilmastoon sijoitetulla Kotikadulla. Eikä suinkaan Salatuissa Elämissä, täällä kaikki ovat kuitenkin loppupeleissä hyväntahtoisia ja täydessä rauhassa keskenään.

 

Siskokuntani koostuu urheista tukholmalaisista sairaanhoitajista, jotka päättivät kerrankin karistaa pohjoisen kylmän ja muuttaa talveksi Nicaraguaan. Pari lasta ja hitosti rohkeutta mukanaan mimmit jättivät duuninsa muuttaen San Juaniin ja kiikkustelevat nyt patiollaan aivan niinkuin kuka tahansa kyläläinen – seuraten tulevia ja meneviä tiiviisti. No ehkä sillä erotuksella, että he käyttävät kylän anteja hyväkseen hieman useammalla tasolla. Surffishopeissa kun on tarjolla muutakin kuin lautaa...

 

No – miten siis ratkaisimme ongelman? Helppoa! Kuten useimmilla paikallisilla surffipojilla, myös naapurin pojalla, Josella, on tietysti länkkärityttöystävä, jonka olemassaolon hän on kuvitellut salaavansa. Sosiaalisen median aikakaudella, haloo!!! Suunnitelma on nyt siis se, että kun Niklas tulee kaupunkiin, järjestää Inga kunnon kohtauksen Josen kanssa kertoen saaneensa tietää hänen tyttöystävästään ja siirtyy viikoksi Niklaksen hoteisiin. Kun ruotsalainen herkku lähtee taas matkaan, voi Inga antaa suurisydämisesti anteeksi ja palata hekumalliseen sovintoseksiin kertoen Josen suorastaan AJANEEN hänet toisille käsivarsille. Oh!

 

Kuten kaikki mestarisuunnitelmat, myös tämä sitten pissi jo eilisiltana kun Ingalta livahti tyttöystäväkeskustelu vähän liian aikaisin. Nyt Josella on aikomus jättää tyttöystävänsä ja tiedossa on kunnon skandinicaragualaiset keväthäät...Mitenhän me tästä sotkusta selvitään? Huh huh. Voi vaan toivoa, että iltainen sähkökatkos estää Josen eroaikeet interwebin ollessa poikki ja huomennahan on taas ihan uusi päivä...Varmaa kuitenkin on, että tilannetta seurataan tiiviisti!

 

XOXO Gossip Irma

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti