Tuomas, Irma ja tasa-arvon Gotham City
Hyvä Tuomas. Minun on jo pidemmän aikaa tehnyt mieli kirjoittaa sinulle, mutten ole ollut oikein innostunut. Se on kovasti huono merkki.
Ystävilläni on tapana postata kirjoituksiasi FB -seinälleni nähdäkseen mitä lähipiirini äänekkäimpänä femmarina niistä ajattelen. Ihmisoikeuksien suhteen lyhytpinnaisena ihmisenä myös viihdearvo on mielipiteissäni usein korkeahko, eikä aina suinkaan tahallisesti. Minusta olisi kovasti mukavaa olla jotain mieltä kirjoituksistasi, mutta hittolainen, kun en oikein saa niistä kiinni, en niin päästä, enkä hännästä. (Vaikka ne kovasti viehättäviä onkin... -> tällaista pientä seksististä flirttiä, huomasithan?)
”Miesten ja naisten aivot ovat erilaisia ja naisten aivot eivät ymmärrä järkeä?” Ooookei.
”Sota on tasa-arvokysymys?” Ihan tosissaanko sinua harmittaa, kun sodassa raiskatut ja ryöstetyt naiset ja lapset saavat palstatilaa?
Kuule, Tuomas. Tasa-arvokysymykset ovat usein sellaisia, että monikaan ei jaksa perehtyä faktoihin vaan mielipiteet perustuvat erinäisiin kiihkoutuneisiin mutu-tiloihin ja ennakkokäsityksiin vastaväittelijöistä. Esimerkkinä nyt vaikka minä, Irma a.k.a. Paula Ojanen. Moni varmaankin kuvittelee, että femmarina olen sitä mieltä, että sinä olet ihan turha jätkä ja kirjoituksesi ovat jopa vahingollisia. Mutta. Totuus ei suinkaan ole tämä vaan toinen.
Kirjoittajana ja tasa-arvotutkijan tyttärenä olen pitänyt sinua kiinnostavana toimittajana sekä viimeaikaisia miesasiatekstejäsi erittäin tärkeinä. Tasa-arvosta ei Suomessa puhuta tarpeeksi. Ei niin asiapohjalta kuin mielipiteinäkään – meillä kun on tapana viikata ihmiset siististi omiin pinoihinsa, eikä keskustelun harmaan sävyt pääse oikeuksiinsa. Tästä syystä on hyvä asia (siis ymmärsikö nyt kaikki: HY-VÄ A-SI-A), että kirjoitat aiheesta. Mielestäni kuitenkin eittämättä taitava retoriikkasi kätkee alleen liian usein hatarasti perusteltuja ja tutkittuja väitteitä.
Tämä harmittanee useita siksi, että se saattaa viedä tasa-arvokeskustelun kummallisille raiteille ja vaikuttaa hieman populistiselta. Mutta minusta se on erityisen kurjaa lähinnä siksi, että se on niin hirvittävän borea. (”Bore” on muuten nuorisoa ja se tarkoittaa tylsää.)
Mitä hittoa kukaan tekee alisuorittavalla arkkivihollisella?
Tuomas. Oloni on kuin kyllästyneellä kissanaisella. Heiluttelen saappaitani Vallilan kattojen yllä ja teroittelen tylsistyneenä kynsiäni kun Batman on jäänyt jumiin kaljalle Pikkulintuun. Siellä se maistelee Jokerin kanssa ukkowhiskejä ja kömpii aamun tunteina höykyttämään pahiksia. Ja tarpeetonta lienee sanoa, ei ihan niin terävänä kuin nuoruutensa vuosina.
Mutta Tuomas. Toivoni ei ole suinkaan mennyt. Ymmärrän, että joskus kirjoittaminen ja uuden näkökulman luominen on monenkin kiven alla. Hei, minä kirjoitan seksistä ja arvaa milloin viimeksi sain? Aika hiljaista pitänyt. Mutta tuhkasta nousee ne kauneimmat linnut ja aina voi palata juurilleen, vaikkapa huolellisesti tutkittuun ja aidosti nokkelaan journalismiin.
Mennään vaikka yhdessä ideoimaan? Työvoimani on vain kaljan hintaista, koska haluan pelastaa maailman. Itse asiassa – minä vaikka maksan.
Kunhan vain, Tuomas, olisit taas mun batman.
ps. Olisi muuten ihan hyvä ottaa selvää siitä, mitä tarkoittaa rakenteellinen epätasa-arvo. Googlaa. Googlaa kuin tuuli. Googlaa kuin et olisi koskaan googlannut. Voidaan sitten vaikka jutella tästäkin.
Tuomas Enbusken viimeisin kolumni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti