Rakas Helsinki.
Minulle on kerran aikaisemminkin käynyt
niinkuin sinun kanssasi. Katsoin miestä silmiin ja näin siellä
olohuoneeni. Sohvan ja kirjahyllyn. Kaiken tutun ja hyvän
maailmassa. Se oli sanoinkuvaamattoman mukavaa. Ja niinkuin tälläkin kertaa: joskus kuukausia meni jääkaudessa, tuttuuden
muuttuessa hyiseksi loskaksi; ja sitten taas kieriskelimme salaa
hylätyissä etelä-italialaisissa taloissa, joissa sängyn päällä
valtava kiirastulimaalaus ennusti rangaistusta hekumasta, raotti
marraskuun porttia.
Tänään, elokuun ensimmäisenä,
meillä menee hyvin. Sinulla ja minulla. Mutten silti osaa oikein
rentoutua. Takaraivossa jyskyttää epäilys. Yhtäaikaa
läheisriippuvaisena ja sitoutumiskammoisena rakkauden raajarikkona
jokin minussa odottaa vapisten seuraavaa lyöntiä. Auringossa
kiillotetut säihkyvät sääresi vähän pelottavat, aamulla toivon
salaa sadetta, ettei tarvitsisi mennä tekemään jotain IHANAA,
kuluttamaan kesäkaupunkia hysteriaa hipovalla tehokkuudella. Nyt kun
kerrankin voi. Koska kohta alaovea jyskyttää kylmä koura ja valo on vain varjon muistia.
Suoraan sanoen olet hieman ärsyttävä.
Reilu kaveri sataisi edes joka kolmas päivä ja ripottelisi
rakkautta sitten tasaisesti loppuvuoden ajalle. Eikä kaataisi
kaikkea kerralla hukkumisvaaran partaalle joutuvan kalpean
helsinkiläisrukan päälle. Olen kyllästynyt tuntemaan
alisuorittavani kun en aamusta asti heilimöi kukkakedoilla ja syö
grillattua salaattia Lonnalla. Tai OTA IHAN TOSI RENNOSTI lukuisissa
puistoissasi. Tai ole ehtinyt käyttää kaikkia korkkareita, kun
tekisi mieli laittaa jalkaan reinot.
Mietin, olenko parantumassa
läheisriippuvaisuudestani. Olenko valmis jo sanelemaan omat ehtoni
viha-rakkaussuhteellemme, uskallanko vihdoin lyödä tassuni tiukasti
maahan ja nousta sohvaperunabarrikadeille tyrannia vastaan, viettää
henkilökohtaista sadepäivää hilpeyttä paossa.
Hetken herkuteltuani ajatuksella otan
tosiasiat nöyrästi käteen ja myönnän olevani koukussa, kas kun maltan hädin tuskin kirjoittaa tätä tekstiä loppuun. Viheltelet kepeästi ulkona, selkeän voitonriemuisesti. Päälläni on punainen mekko ja aion
lähteä mustikkaan, uimaan, saunomaan, grillaamaan ja pussailemaan.
Kaikkea tätä yhtäaikaa ja erikseen. Hysteerisesti ylisuorittaen, juuri niinkuin haluat. Marraskuun haudassa saa sitten kai taas levätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti