"Luonto, joka on tehnyt meille monenlaisia kujeita, rakentaen meidät niin epäsuhtaisesti kalkkikivestä ja timanteista, sateenkaaresta ja graniitista, ja pannut tämän täytteen usein mitä sopimattomimpaan kuoreen, niin että runoilijalla on lihakauppiaan kasvot ja lihakauppiaalla runoilijan; luonto, jota riemastuttaa sekasotku ja salaperäisyys, niin että vielä nykyäänkin (marraskuun ensimmäisenä vuonna 1927) emme tietä, miksi kuljemme portaat ylös ja miksi ne laskeudumme alas; meidän jokapäiväisimmät liikkeemme ovat kuin laivan kulkua tuntemattomalla merellä, kun merimiehet maston nokassa kysyvät tähyillen kiikareillaan taivaanrantaan:onko tuolla maata vai eikö ole? johon voidaan vastata "kyllä", jos olemme profeettoja, ja "ei", jos olemme totuudenmukaisia; niin, luonto, jolla on niin paljon tilillään, jopa tämän luultavasti varsin villinä rönsyilevän lauseen lisäksi, on monimutkaistanut tehtäväänsä vielä enemmän ja hämmentänyt meitä vielä pahemmin varustamalla meidän sisikuntamme varsinaisella silpun ja sekamelskan matonkudesäkillä - poliisin virkahousujen kappaleella vieri vieressä kuningatar Aleksandran häähunnun kanssa - mutta luonto on lisäksi järjestänyt niin, että koko lajitelmaa pitää koossa yksi ainoa kepeästi harsittu langansäie. Muisti on ompelijatar, ja vieläpä mitä oikukkain. "
Virginia Woolf Berliinissä, viime lauantaiyönä 20.7.2014

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti