Suomi on hiljainen maa. Tämä on opetettu minulle hamasta alustani asti ja tieto on uponnut niin syvälle identiteettini selkärankaan, ettei se lähde sieltä edes kirkumalla.
Väite ei nyt oikeastaan pidä enää edes paikkansa. Suomihan on tänä päivänä, jos ei nyt aivan Olavi Paavolaisen Eurooppaa, mutta ihan kuulkaas mukiinmenevän sivistynyt maa. Siksi #metoon jälkeinen tyven tila ei nyt varsinaisesti yllättänyt, mutta järkytti minua.
Se meni suurinpiirtein näin:
Harvey Weinstein käräytetään - #metoo räjäyttää pankin - kirjoitan #metoo-statuksen facebookiin - hiljaisuus.
HS kirjoittaa ilmiöstä - Tomi Metsäketo jää sikailusta kiinni Tinderissä ja häntä PAHEKSUTAAN - hiljaisuus.
Lindén kerää kokemuksia elokuva-alalta, käy ilmi, että 5-10 nimeä toistuu kaikissa kertomuksissa...hiljaisuus - Sofi Oksanen vaatii listan nimiä julki - HYYTÄVÄ HILJAISUUS.
A-talkissa ollaan huolestuneita siitä, ettei nyt vain flirttailu vähene - NYT murisee - hiljaisuus.
Ruotsissa putoilee päitä kuin viikinkien elonkorjuussa - kaukaisesti kiinnostunutta kotimaista uutisointia - hiljaisuus - Sipilä ei ole kuullut kenenkään vähättelevän ilmiötä (joten sitä ei varmaankaan sitten ole) - HILJAISUUS.
Jossain on selkeästi tehty johtopäätös, ettei Suomessa sikaile kukaan muu kuin Metsäketo ja sekin jo sai potkut parista duunista, joten eiköhän tämä nyt sitten ollut tässä.
Jokaisen uutisen jälkeen olen kuitenkin odottanut kuulevani myös toisen äänen. Sen hyökyaallon huokauksen kun lasi täyttyy.
Suomenruotsalaisten naisten kampanja #dammenbrister lunasti vihdoin odotukseni. Nimi viittaa ankkalampeen, mutta sen voi suomentaa myös: Pato murtuu.
Suomenruotsalaisten naisten seksuaalista väkivaltaa käsittelevään FB-ryhmään kerääntyi 20 000 naista ennätysvauhdissa. Ryhmässä murtui pato, joka pidätteli kauan vaiettuja tarinoita; hämmennystä, pelkoa ja ennen kaikkea häpeää. Häpeää siitä, kun joku pääsee sisääsi kysymättä.
En ymmärrä miten se häpeän tunne syntyy, mutta tunnistan sen hyvin. Se on tarttunut meihin naisiin jo varhain, pikkutytön hameenhelmaan naapurinsedän hikisistä sormista, humalaisesta huorittelusta ensimmäisten ujojen muotojen ihoon, lukemattomien kourien likaisesta kosketuksesta, metrossa, kadulla, baarissa, koulussa, kodin pyhässä rauhassa. Me kaikki tunnemme sen ja jossain aikojen alussa, samaan aikaan kun sovittiin että Suomessa ei puhuta, opimme myös, että me olemme kutsuneet nämä katseet ja kosketukset. Minun pitelemätön kehoni, minun sisällä asuva rumuuteni ne ovat kutsuneet. Ja sitten jälkeen päin tuskan pinnalle nousee aavistus - tämä oli varmastikin minun syytäni.
Viime perjantaina avattiin myös suomenkielinen FB-ryhmä #memyös, johon on kerääntynyt parissa päivässä yli 6500 jäsentä. Ryhmä syntyi turhautumisesta #metoo-kampanjaa ympäröivään vaikenemisen muuriin Suomessa. Kävi ilmi, etten ollutkaan ihan yksin tunteeni kanssa - suunnitteluporukkaan ilmoittautui kahdessa tunnissa satapäinen naisjoukko.
#memyös- ryhmän tarkoitus on tarjota turvallinen paikka tehdä oma kertomus näkyväksi, sanoittaa tapahtuma, joka on poikkeuksetta jokaisella kertojalla muotoillut niin kuvaa itsestä kuin maailmasta. Kertomuksissa esiintyy koko seksuaalisen vallankäytön kirjo koruttomin sanoin, usein vain toteamalla. Monella on noussut mieleen muistoja matkalta naiseuteen, kuin kuplia bensiinisestä liejusta.
Niin minullakin. En ole vielä jakanut niitä ryhmässä. Joka kerta kun yritän kirjoittaa, lamautuvat sormet näppäimistölle ja mielen läpi juoksee vanhoja rumia kuvia kuin välähdyksiä. Niitä samoja, jotka olin haudannut jo kauan sitten lokeroon “oma syy, mitäs lähdit, tyhmä lehmä”. Ryhmäläisten tarinat ovat tuttuja ja samalla kauhistuttavia. Näin monta meitä on, ja kaikki kantavat samaa taakkaa, samaa häpeää.Ja kaikki ovat vaienneet tavalla tai toisella, useat kertovat kokemastaan vasta tässä ryhmässä.
Koko kuviossa on jotain niin kummallista. Jos kotini ryöstettäisiin, eikö olisi erikoista jos kävisin läpi seuraavia keloja: 1) Olinpa tyhmä, miksi muutin juuri tähän kaupunginosaan? 2) Pistin väärät verhot, nyt kotini näytti siltä, että se pitäisikin ryöstää, sehän suorastaan kutsui ryöstäjiä sisäänsä 3) Ei, kyllä tämä oli minun syyni, en varmasti tee rikosilmoitusta, en kestä kertoa häpeällisestä käytöksestäni muille.
Miksi me häpeämme toisten meille tekemää rikosta?
On ihan hirveän vaikea olla toteamatta, että miehet ovat seksuaalisen väkivallan tekijöitä. Mutta tämä ei ole totta. Miehet eivät tee seksuaalista väkivaltaa, ryhmänä. Osa miehistä tekee, myös osa naisista. Niin kauan kuin nämä teot ovat näkymättömiä, kantaa yhteisöllemme kuuluvan vastuun kuitenkin uhrit. He maksavat hinnan siitä hiljaisuudesta, joka tekee muiden maailmasta mukavamman, kivemman, sopivamman.
Koska totuus on ruma ja hankala. Vähän niinkuin hikisen ukon stondis, joka työntyy pakaroihisi täydessä ruuhkabussissa, samalla kun tunnet kuuman läähätyksen niskakuopassasi. Tiedäthän sen tunteen?
Me tiedämme.
Sukellettuani #memyös-kampanjaan pariksi päiväksi, alan ymmärtämään, ettei nyt ole kyse vain hiljaisuudesta, joka on vaimentanut #metoon ikäväksi akkojen huuteluksi ankkalammen reunalla. Me elämme maassa, missä naiseen saa koskea, naisen sisään saa pakottaa itsensä, sanoin ja teoin. Tämän kaiken siunaa harmaa ja kylmä vaikeneminen, erityislaatuinen vaikenemisen taito.
Me, #memyös ja #dammenbrister, nakutamme tähän hiljaisuuden muuriin rakoja, yksi ryhmän jäsen kerrallaan. Koska nyt saa riittää.
Tervetuloa Facebookin #memyös -ryhmään. Ryhmä on suljettu, naisille ja muunsukupuolisille tarkoitettu turvallinen tila jossa voi kertoa kokemastaan häirinnästä ja joukkovoimana yhdessä näyttää, että emme hyväksy naisiin kohdistuvaa häirintää ja seksuaalista väkivaltaa. #memyös #dammenbrister #metoo #vimed #seksuaalinenhäirintä #joukkovoima
Tule mukaan: https://www.facebook.com/groups/memyos/
#MeToo pisti alulle naisten globaalin vastalauseen: Nyt saa riittää. Haluamme oikeutta. On korkea aika korottaa äänemme.
Väite ei nyt oikeastaan pidä enää edes paikkansa. Suomihan on tänä päivänä, jos ei nyt aivan Olavi Paavolaisen Eurooppaa, mutta ihan kuulkaas mukiinmenevän sivistynyt maa. Siksi #metoon jälkeinen tyven tila ei nyt varsinaisesti yllättänyt, mutta järkytti minua.
Se meni suurinpiirtein näin:
Harvey Weinstein käräytetään - #metoo räjäyttää pankin - kirjoitan #metoo-statuksen facebookiin - hiljaisuus.
HS kirjoittaa ilmiöstä - Tomi Metsäketo jää sikailusta kiinni Tinderissä ja häntä PAHEKSUTAAN - hiljaisuus.
Lindén kerää kokemuksia elokuva-alalta, käy ilmi, että 5-10 nimeä toistuu kaikissa kertomuksissa...hiljaisuus - Sofi Oksanen vaatii listan nimiä julki - HYYTÄVÄ HILJAISUUS.
A-talkissa ollaan huolestuneita siitä, ettei nyt vain flirttailu vähene - NYT murisee - hiljaisuus.
Ruotsissa putoilee päitä kuin viikinkien elonkorjuussa - kaukaisesti kiinnostunutta kotimaista uutisointia - hiljaisuus - Sipilä ei ole kuullut kenenkään vähättelevän ilmiötä (joten sitä ei varmaankaan sitten ole) - HILJAISUUS.
Jossain on selkeästi tehty johtopäätös, ettei Suomessa sikaile kukaan muu kuin Metsäketo ja sekin jo sai potkut parista duunista, joten eiköhän tämä nyt sitten ollut tässä.
Jokaisen uutisen jälkeen olen kuitenkin odottanut kuulevani myös toisen äänen. Sen hyökyaallon huokauksen kun lasi täyttyy.
Suomenruotsalaisten naisten kampanja #dammenbrister lunasti vihdoin odotukseni. Nimi viittaa ankkalampeen, mutta sen voi suomentaa myös: Pato murtuu.
Suomenruotsalaisten naisten seksuaalista väkivaltaa käsittelevään FB-ryhmään kerääntyi 20 000 naista ennätysvauhdissa. Ryhmässä murtui pato, joka pidätteli kauan vaiettuja tarinoita; hämmennystä, pelkoa ja ennen kaikkea häpeää. Häpeää siitä, kun joku pääsee sisääsi kysymättä.
En ymmärrä miten se häpeän tunne syntyy, mutta tunnistan sen hyvin. Se on tarttunut meihin naisiin jo varhain, pikkutytön hameenhelmaan naapurinsedän hikisistä sormista, humalaisesta huorittelusta ensimmäisten ujojen muotojen ihoon, lukemattomien kourien likaisesta kosketuksesta, metrossa, kadulla, baarissa, koulussa, kodin pyhässä rauhassa. Me kaikki tunnemme sen ja jossain aikojen alussa, samaan aikaan kun sovittiin että Suomessa ei puhuta, opimme myös, että me olemme kutsuneet nämä katseet ja kosketukset. Minun pitelemätön kehoni, minun sisällä asuva rumuuteni ne ovat kutsuneet. Ja sitten jälkeen päin tuskan pinnalle nousee aavistus - tämä oli varmastikin minun syytäni.
Viime perjantaina avattiin myös suomenkielinen FB-ryhmä #memyös, johon on kerääntynyt parissa päivässä yli 6500 jäsentä. Ryhmä syntyi turhautumisesta #metoo-kampanjaa ympäröivään vaikenemisen muuriin Suomessa. Kävi ilmi, etten ollutkaan ihan yksin tunteeni kanssa - suunnitteluporukkaan ilmoittautui kahdessa tunnissa satapäinen naisjoukko.
#memyös- ryhmän tarkoitus on tarjota turvallinen paikka tehdä oma kertomus näkyväksi, sanoittaa tapahtuma, joka on poikkeuksetta jokaisella kertojalla muotoillut niin kuvaa itsestä kuin maailmasta. Kertomuksissa esiintyy koko seksuaalisen vallankäytön kirjo koruttomin sanoin, usein vain toteamalla. Monella on noussut mieleen muistoja matkalta naiseuteen, kuin kuplia bensiinisestä liejusta.
Niin minullakin. En ole vielä jakanut niitä ryhmässä. Joka kerta kun yritän kirjoittaa, lamautuvat sormet näppäimistölle ja mielen läpi juoksee vanhoja rumia kuvia kuin välähdyksiä. Niitä samoja, jotka olin haudannut jo kauan sitten lokeroon “oma syy, mitäs lähdit, tyhmä lehmä”. Ryhmäläisten tarinat ovat tuttuja ja samalla kauhistuttavia. Näin monta meitä on, ja kaikki kantavat samaa taakkaa, samaa häpeää.Ja kaikki ovat vaienneet tavalla tai toisella, useat kertovat kokemastaan vasta tässä ryhmässä.
Koko kuviossa on jotain niin kummallista. Jos kotini ryöstettäisiin, eikö olisi erikoista jos kävisin läpi seuraavia keloja: 1) Olinpa tyhmä, miksi muutin juuri tähän kaupunginosaan? 2) Pistin väärät verhot, nyt kotini näytti siltä, että se pitäisikin ryöstää, sehän suorastaan kutsui ryöstäjiä sisäänsä 3) Ei, kyllä tämä oli minun syyni, en varmasti tee rikosilmoitusta, en kestä kertoa häpeällisestä käytöksestäni muille.
Miksi me häpeämme toisten meille tekemää rikosta?
On ihan hirveän vaikea olla toteamatta, että miehet ovat seksuaalisen väkivallan tekijöitä. Mutta tämä ei ole totta. Miehet eivät tee seksuaalista väkivaltaa, ryhmänä. Osa miehistä tekee, myös osa naisista. Niin kauan kuin nämä teot ovat näkymättömiä, kantaa yhteisöllemme kuuluvan vastuun kuitenkin uhrit. He maksavat hinnan siitä hiljaisuudesta, joka tekee muiden maailmasta mukavamman, kivemman, sopivamman.
Koska totuus on ruma ja hankala. Vähän niinkuin hikisen ukon stondis, joka työntyy pakaroihisi täydessä ruuhkabussissa, samalla kun tunnet kuuman läähätyksen niskakuopassasi. Tiedäthän sen tunteen?
Me tiedämme.
Sukellettuani #memyös-kampanjaan pariksi päiväksi, alan ymmärtämään, ettei nyt ole kyse vain hiljaisuudesta, joka on vaimentanut #metoon ikäväksi akkojen huuteluksi ankkalammen reunalla. Me elämme maassa, missä naiseen saa koskea, naisen sisään saa pakottaa itsensä, sanoin ja teoin. Tämän kaiken siunaa harmaa ja kylmä vaikeneminen, erityislaatuinen vaikenemisen taito.
Me, #memyös ja #dammenbrister, nakutamme tähän hiljaisuuden muuriin rakoja, yksi ryhmän jäsen kerrallaan. Koska nyt saa riittää.
Tervetuloa Facebookin #memyös -ryhmään. Ryhmä on suljettu, naisille ja muunsukupuolisille tarkoitettu turvallinen tila jossa voi kertoa kokemastaan häirinnästä ja joukkovoimana yhdessä näyttää, että emme hyväksy naisiin kohdistuvaa häirintää ja seksuaalista väkivaltaa. #memyös #dammenbrister #metoo #vimed #seksuaalinenhäirintä #joukkovoima
Tule mukaan: https://www.facebook.com/groups/memyos/
#MeToo pisti alulle naisten globaalin vastalauseen: Nyt saa riittää. Haluamme oikeutta. On korkea aika korottaa äänemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti