Yskittää, henki tarttuu kurkkuun. Hengitys tihenee, veri alkaa kuplia otsasuonilla. Systeemiin pukkaa hiljaisten kirousten kasvava virta, joka pulpahtaa ulos sokean raivon teroittamana tarmokkuutena. Kirjoitan välittömästi noin kymmenelle aktiiville, järjestän vallankumouksen palikat riviin mielessäni ja...juoksen terassille hakemaan lapsen päiväunilta. Seuraavan kerran asia käväisee mielessä yhdeksältä illalla, kun romahdan sohvalle lässähtäneenä vappupallona, tavallaan väsyneen onnellisena. Aktivismi pienen vauvan äitinä muistuttaa koriksen pelaamista kädet sidottuna.
Tällä kertaa aktivismin pöllähdykseni on aiheuttanut kotihoidontuen Helsinki-lisän lähes leikkaaminen. Kaupunginvaltuusto käsittelee huomenna 9.12. talousarvion, jossa menee todennäköisesti läpi Helsinki-lisän leikkaaminen muilta kuin alle 1-vuotiailta. Käytännössä tämä tarkoittaisi lähes koko lisän lopettamista: lapsi kun on keskimäärin 9-kuukautinen vanhempainvapaan loppuessa. Asia koskettaa pientä perhettäni varsin syvältä. Ensi vuodesta oli tulossa kotihoidontuella tiukka muutenkin, nyt tippuu pienistä tuloistamme kesäkuussa lähes neljäsosa.
Maailman mittakaavassa on pieni ihme, että minulla on ollut mahdollisuus jäädä lapseni kanssa kotiin melkein kahdeksi vuodeksi. Se, että se on ollut mahdollista myös Helsingissä, yhdessä Euroopan kalleimmista kaupungeista, on ollut osoitus yhteisömme sivistyksestä ja aidosta tasa-arvosta. Meidän perheessämme on kolme jäsentä ja vain yhdellä on avut ansiotyöhön - Vili-koiran keikkailusta Pastori Alapurentana kun ei makseta herkkuluuta enempää. Useimmissa muissa maissa olisin joutunut jättämään tyttäreni isovanhemmille tai epätoivoisen kalliiseen päivähoitoon, Helsingissä minulla on vapaus kasvattaa lapseni ensimmäiset, monen asiantuntijan mielestä, ne tärkeimmät vuodet kodin rauhassa ja rakkaudessa. Tai siis oli.
Nyt tämä ainutlaatuinen oikeus on myyty Helsingin budjettineuvotteluissa kuin vänkäsäärinen vasikka naapurin sokealle eukolle. Tai mistäpä minä tiedän kuinka isosta hinnasta se meni, päättäjät kun ovat varsin äänekkäästi julistaneet, että tässä on nyt kuulkaas kyse lapsen parhaasta. Tämän mittakaavan pyhistelyä on ilmassa yleensä vain isojen kauppojen jälkeen.
Kaupungin budjetin rakentaminen on monimutkaista neuvottelujen palapeliä, joka aina heijastaa yhteisömme arvopohjaa. Olisi mukava tietää, mistä hinnasta tällä kertaa meni niin minun kuin lukuisten pieni- ja keskituloisten perheiden oikeus valita lapsiemme hoivan muoto varallisuudesta riippumatta. Mitä arvopohjaan tulee, näyttää kaupungin viesti olevan se, että varhaiskasvatus voittaa kotiolot mennen tullen, emmekä me tyhmät perheet sitä oikein ymmärretä. Vai onko kysymys kuitenkin siitä kuka kotiolot tarjoaa? Apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd) mukaan “juuri vieraskielisille lapsille varhaiskasvatukseen osallistuminen on...erittäin tärkeää.” (HS 7.12.2020) Kokoomuksen, Vihreiden, SDP:n ja RKP:n mielestä ilmeisesti tähän ryhmään kuuluvat myös kaikki ne perheet, joiden taloudessa parin kolmen sadan lovi kuussa todellakin tuntuu. Onko viesti siis se, että köyhien ja maahanmuuttajien lapset voivat aina paremmin muualla kuin kotona?
Myös Helsingin varhaiskasvatuksen tila on puhuttanut viime vuosina runsaasti. Itselleni on ainakin syntynyt lukuisten artikkelien ja varhaiskasvattajien mielipidekirjoitusten perusteella kuva siitä, että Helsingin päiväkotien resurssit ovat osin varsin surkeat ja jaksamisen rajat on ylitetty jo tovi sitten. On jännittävää, että juurikin tähän tilanteeseen oltaisiin pukkaamassa kaupungin toimesta potentiaalisesti valtava määrä 1-2-vuotiaita. Toisaalta apulaispormestari Pia Pakarinen on väsymättä jaksanut muistuttaa, että kun Helsinki-lisä poistettiin yli 2-vuotiailta vuonna 2019, siirtyi varhaiskasvatuksen piiriin vain 45 lasta. Putositko? Niin minäkin: perustelut leikkaukselle ovat kieltämättä varsin sekavat.
Eli kerrataanpa: Helsinki on sitä mieltä, että alle 2-vuotiaiden lasten on parempi olla varhaiskasvatuksessa, joten kaupunki pakottaa meidät tyhmät ja köyhät pistämään lapsemme ylikuormitettuun päivähoitojärjestelmään leikkaamalla kotihoidon tukea. Samalla sitten säästetään rahaa, koska korona, eikä mikää muu ratkaisu kuten pöydällä olleet tuloveron tai kiinteistöveron maltilliset korotukset kelvanneet Kokoomukselle (Kirsi Vuorinen, vihr. 7.12.). Ja pitäähän ne pikkulapsien äiditkin, nuo laiskimukset, saada nopeammin duuniin. Niin - niihin kyseisiin töihin, jotka koronan myötä ovat kadonneet. Toisaalta kaupunki tietää, että todennäköisesti leikkaus tuo varhaiskasvatuksen piiriin varsin vähän lisää lapsia (ne kuuluisat 45!) - joten päiväkotijärjestelmä ei suinkaan tule ruuhkautumaan - ongelma ratkaistu!
Toisin sanoen kaupunki näyttää
tietävän, että perheet eivät Helsinki-lisän lähes
leikkaamisesta huolimatta pistä pieniä lapsia päivähoitoon, joten
jo tosi tiukoilla olevat perheet selviävät vain vielä pienemmällä
ja kaupan päälle kaupunki antaa ymmärtää, että paskaa duunia
tehdään. Että kiitti letuista, sanoisin. Lisän leikkaamisen perusteluihin tasa-arvon lisääntymisellä en edes mene - silmien pyörittelyni hipoo sen suhteen jo takaraivoa.
Kuten kerroin, on aktivismi nykyisessä olosuhteissa varsin haastavaa. Siksi tuntuukin erityisen epäreilulta, että budjettiesityksessä lyödään niitä, jotka eivät pysty tappelemaan vastaan, hyvästä yrityksestä huolimatta. Mutta yksi asia on varma ja siinä mielessä kyseinen esitys on Helsingin valtapuolueilta varsin lyhytnäköinen. Helsinki-lisän leikkauksesta kärsivät perheet löytävät tiensä vaaliuurnille kevään kuntavaaleissa. Kuolaa ja puuroa rinnuksilla, mutta sitäkin kiukkuisempina - kah, päiväunien välissä ei järjestetä vallankumousta, mutta äänestää ehtii erinomaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti