”Kriisiytyvät idioottimiehet kuriin 2013”– avoin kirje Tero Kartastenpäälle
Hei Tero. Ensinnäkin haluaisin kertoa tämän: fanitan sinua. Pidän nokkelasta ja urbaaniälykölle harvinaisen rehellisestä ilmaisustasi – olet hauska ja herkkä mies ja tunnen itseni liian usein likakyntiseksi sikaniskaksi tyylikkään tekstisi ääressä.
Ja sitten asiaan. Lukijoille tiedoksi: Kartastenpää kirjoitti joulukuun kolumnissaan (Trendi 12/2012) äijämiesten uhasta. Uuseurooppalaistuvien suomipoikien kasvavaksi harrastukseksi on salakavalasti kuulemma hiipinyt naurettava tosimieheily. Luovat työläiset käyvät partaisena turskanpyynnillä ja kadut täyttyvät ”leveästi kävelevistä elukkaäijistä”, jotka ratkaisevat konfliktit kädenväännöllä autonrasvaisten kouriensa kera. Kartastenpää kutsui naiset etsimään ongelmalle vastausta kyseisellä otsikolla ja kun metsä kutsuu, niin Irma vastaa.
Feministinä, ihmisystävänä ja kaikin puolin vapautta sen kaikissa muodoissa vaalivana ihmisenä olen, Tero, kanssasi kertakaikkiaan SIIS NIIN SAMAA MIELTÄ ja IHAN KAUHEAN HUOLESTUNUT. On jotenkin karmaisevaa, että yhteiskunnallinen sukupuoliroolikehityksemme ottaa tällä tavalla takapakkia; että juuri kun mies voi ollakin herkkä ja älykäs, pudotetaan teidät takaisin siihen murisevan tosimiehen sontaiseen kuoppaan, jossa deodorantti on akkojen hommia. Voi pojat.
Mutta mitä voin sanoa. Naisena hyrisen tyytyväisyydestä. Kehrään ajatuksesta partaisesta taiteilijasta verkonvarressa ja suolantuoksuisesta karhunsylistä, jossa tuntisi itsensä erityisen pieneksi. Haaveilen salaa murahtelevasta alfauroksesta, joka pistää minut paikalleen, jotta voisin nyt sitten vihdoin lopettaa tämän sukupuolelleni erittäin epäterveellisen toimen; ajatustyön. Oih - tosimiehet, luulin jo ihan oikeasti, että viimeisetkin muuttivat Kanadaan 60-luvulla ja meille jäi vain rikkaat ja insinöörit. Olenko ollut tämän koko ajan väärässä?
Myönnän, että ihannemieskuvani on värittynyt minusta riippumattomista syistä. Isoisäni oli ammattisankari ja sukuni miesten karisma tekee heidät poikkeuksetta puoli metriä totuutta pidemmiksi. Ei aina niin miellyttävällä tavalla, täytyy myöntää. Ehkä tästä syystä metroseksuaalisuus saa minut pahoinvoivaksi, enkä kestä sitä, että H&M:n myyjät tuoksuvat paremmalta kuin minä. Viimeaikainen parta- ja merimiestatuointimuoti saa minut hulluksi. Hyvin monimutkaisella tavalla. Se uudestaan ja uudestaan toistuva ravisteleva pettymys, kun luulet bonganneesi tuulenkarhean merikarhun ja lähimetreillä löydätkin parran alta parikymppisen taideopiskelijan, on jotenkin erityisen kuluttavaa.
Mutta, Tero, takaisin kysymykseesi eli millä keinoin kaitsisimme tämän kaupunkimme villimiesongelman? Arvannetkin, että kannatan koko projektin kuoppaamista. Jos löydän sen kaverin, joka on ripotellut karjulientä Helsingin juomaveteen, kehoittaisin häntä kaatamaan ihan reilusti koko ämpärin. Tero, annetaan kaikkien karvojen kasvaa. Ja miesten murista sydämensä kyllyydestä.
Sinäkin muuten näyttäisit aika ihanalta parrassa...
Rakkaudella, Irma
Ps. Tero. Olen täysin tietoinen epäjohdonmukaisuudestani ja äh – en taida edes välittää! Olenkohan muriseva tosinainen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti