Siman korviketta ja suuria tunteita
Vappu on vuoden lempijuhlani. Paistan sen sata munkkia, kutsun ihanan sekalaisen seurakunnan kotiini ja kieriskelen virallisesti keväässä, kesän seikkailujen kutittaessa jo kantapäitä.
Vappu kaukaa kotona on vähän haastava, mutta olen urheasti viettänyt sitä missä ikinä olenkin. Tänä vuonna vappua vietettiin Gigantessa, Oliverin linnassa, jonne olen jälleen kerran laskeutunut rauhaan matkoiltani. Nautimme brunssilla banaanipannukakkuja ja eksoottisia ladydrinkkejä. Porukka on vaihtunut, mukana on viime kevään karvainen Sri Lankan ystäväni, joka on ollut reissussa koko viime vuoden Mongoliaa myöten. Tarpeetonta lienee kertoa, että olen ollut häneen kuolettavan ihastunut jo viime keväästä, eikä tyypillä ole tietenkään asiasta hajuakaan. Peruskuvio. (Ei muuten kyseinen herra kuvassa...)
Mikä ihme tekee tästä niin vaikeaa? Olen kaukaisesti tietoinen siitä, että on ihmisiä, jotka pystyvät ongelmitta ilmaisemaan tunteensa, ihmisiä, jotka näkevät jotain mitä haluavat ja ottavat sen. Minä en pysty siihen. Ajoitukseni on hirvittävä ja viestimiseni surkeaa. Minulla kestää ikuisuuksia ymmärtää että tunteeni ovat kenties romanttisia ja sitten kun olen päässyt siihen pisteeseen on ikkuna ollut jo ikuisuuksia kiinni, mies lähtenyt nopeampien matkaan ja minä jään viettämään himontäytteistä ystävyyttä, joka ei koskaan kuitenkaan täysin riitä. Olen huono rakastamaan.
Tälläkin kertaa homma menee komeasti puihin vaikka flirttailenkin urheasti – mutta kuitenkin hivenen liian rauhassa. Mukanani oleva pikkukissa, jonka olen ottanut suojiini, kehrää itsensä samaan riippumattoon miehen kanssa kääntäessäni hetkeksi selkäni. Olen ollut viime aikoina hemmoteltu uskollisilla ystävillä, eikä sääntöjä ole rikottu vuosikausiin – en usko silmiäni, selässäni törröttää mini-me:n kavala veitsi ja ikkuna paukahtaa taas kiinni niin, että kaikuu.
Ja minä löydän itseni taas siitä pisteestä, jossa vaihdamme miehen kanssa toverillisesti tarinoita seikkailuistamme iloisen vapunvieton illassa. Ja mielessäni soi Jiin uusi biisi: ” Valvoo yksin kammiossaan / kirjoitella säkeitänsä / kuunnella kun mustarastas laulaa lauluaan. Lajitella pullonkorkkei / ajatella tyttöö, joka maailmassa kaikkee paitsi häntä rakastaa."
Niinpä – mutta onneksi kammiossa on joskus pari surffaria seurana...siitä ensi kerralla!
![]()
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti