The Barrio Planta Project
Istun opettajanpöytäni takana ja kirjoitan arvokkaasti täysin merkityksettömiä sanoja vihkooni, välillä vilkaisten työskenteleviä oppilaita hymyillen hillitysti.
Olen Barrio La Planta Projectin luokkahuoneessa opettamassa englantia noin kymmenelle San Juan del Surilaiselle ja olen niin sanotusti pulassa.
Viereisellä pihalla, johon ikkunamme avautuvat aloittelee juuri erittäin äänekäs Michigan-Nicaragua tyttöjen volleyball -matsi ja huolella laudan päällä suunnittelemani puheharjoitus ei oikein ota tulta alleen. Se siitä suunnitelmasta.
Nämä ihmiset eivät ole tulleet tänne tuhlaamaan aikaansa. He työskentelevät pitkiä päiviä ja panostavat harvan vapaa-aikansa näihin tunteihin, oppiakseen englantia, maailman kieltä. Jotkut haluavat parantaa mahdollisuuksiaan työelämässä, jotkut vain rakastavat kieliä, niinkuin minäkin ja haluavat valloittaa sen, niin kuin vuoren. Uuden kielen, mikä haaste.
Minä olen päätynyt tänne, koska en osaa pitää suutani kiinni. Kielikoulun viehättävä johtaja Jamie etsi sijaista itselleen keväämmällä ja yhtäkkiä olin sitoutunut toukokuussa kolmeksi viikoksi, mitenhän ihmeessä tämä tapahtui? Kolme viikkoa ei tunnu pitkältä ajalta helmikuussa, mutta mitä lähemmäs pesti tulee, sitä pidemmältä se tuntuu – irtolaisuuteen tottunut arkeni ei oikein ota taipuakseen – kokonaiset kolme viikkoa samassa paikassa, kauhistus.
Mutta parin ensimmäisen tunnin jälkeen muistan taas, kuinka tärkeää on jakaa. Jopa minun huonoa englantiani. Ja mitäpä en antaisi hetkistä, jolloin opettelemme yhdessä kuorossa sanomaan: Yo dude!
ps. kirjoitan tätä tekstiä kolmatta päivää ruokamyrkytyksen sänkyyn kaatamana - pahoittelut kökkökielestä siis...! Juuri ja juuri käsi nousee, aivo ei ihan varmasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti